Päätökset ja kuulutukset
Seurakunta pitää pöytäkirjat, päätökset, kuulutukset ja muut viralliset tiedoksiannot kirkkolainsäädännön nojalla nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Nähtävillä pidettäviin pöytäkirjoihin ja viranhaltijapäätöksiin liitetään muutoksenhakuohjeet. Kirkkolain mukaan kirkon viranomaisten päätöksistä oikaisuvaatimuksen ja kirkollisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä seurakunnan viranomaisen päätöksestä myös seurakunnan jäsen. Seurakunnan jäsenellä ei kuitenkaan ole oikeutta tehdä oikaisuvaatimusta tai valitusta kirkkoneuvoston tai seurakuntaneuvoston päätöksestä, jos se koskee toiseen henkilöön kohdistuvaa diakoniaa, kristillistä kasvatusta tai opetusta.
Pöytäkirjat ja päätökset pidetään yleisesti nähtävänä vähintään oikaisuvaatimuksen tai valituksen tekemiselle varatun ajan. Seurakunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä siitä, kun pöytäkirja on julkaistu yleisessä tietoverkossa. Siten päätökset, joista voi tehdä oikaisuvaatimuksen, ovat nähtävänä julkaisupäivästä lukien vähintään 21 päivää, ja päätökset, joista voi tehdä valituksen, julkaisupäivästä lukien vähintään 37 päivää.
Päätöksen nähtävillä pitämisessä huomioidaan kirkkolaissa, viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) sekä muussa laissa mahdollisesti salassa pidettäväksi säädetyt asiat. Salassa pidettäviä tai henkilön tai yksityisyyden suojaan liittyviä asioita ei julkaista verkossa.
Kokousten päätöksiä
Pöytäkirjat julkaistaan ja pidetään yleisesti nähtävillä domus.evl.fi -sivustolla:
Seurakuntaneuvoston pöytäkirjatLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Järjestelytoimikunnan esityslistat ja pöytäkirjatLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Viranhaltijapäätökset
Viranhaltijapäätökset julkaistaan ja pidetään yleisesti nähtävillä domus.evl.fi -sivustolla:
Kirkkoherran viranhaltijapäätöksetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Ilmoitukset ja kuulutukset
Naantalin seurakunnan virkojen ja tehtävien hakuilmoitukset julkaistaan palvelussa KirkkoRekryLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Järjestelytoimikunnan kokous 27.5.2026
Naantalin seurakunnan järjestelytoimikunnan kokous pidetään keskiviikkona 27.5.2026 klo 17.00.
Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävänä domus.evl.fi -sivustolla neljäntoista (14) päivän ajan. Seurakunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä siitä, kun pöytäkirja on julkaistu yleisessä tietoverkossa. Siten pöytäkirja on nähtävänä ajalla 29.5.-19.6.2026.
Järjestelytoimikunnan kokous 16.6.2026
Naantalin seurakunnan järjestelytoimikunnan kokous pidetään tiistaina 16.6.2026 klo 17.00.
Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävänä domus.evl.fi -sivustolla neljäntoista (14) päivän ajan. Seurakunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä siitä, kun pöytäkirja on julkaistu yleisessä tietoverkossa. Siten pöytäkirja on nähtävänä ajalla 18.6.-9.7.2026.
Järjestelytoimikunnan kokous 26.8.2026
Naantalin seurakunnan järjestelytoimikunnan kokous pidetään tiistaina 26.8.2026 klo 17.00.
Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävänä domus.evl.fi -sivustolla neljäntoista (14) päivän ajan. Seurakunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä siitä, kun pöytäkirja on julkaistu yleisessä tietoverkossa. Siten pöytäkirja on nähtävänä ajalla 28.8.2026-19.9.2026
Järjestelytoimikunnan kokous 29.9.2026
Naantalin seurakunnan järjestelytoimikunnan kokous pidetään tiistaina 29.9.2026 klo 17.00.
Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävänä domus.evl.fi -sivustolla neljäntoista (14) päivän ajan. Seurakunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä siitä, kun pöytäkirja on julkaistu yleisessä tietoverkossa. Siten pöytäkirja on nähtävänä ajalla 30.9.2026-22.10.2026
Seurakuntavaalit
Seurakuntavaalit 2026
Ehdokasasettelua koskeva kuulutus
Merimaskun, Naantalin ja Rymättylän seurakunnissa toimitetaan kirkkolain 9 luvun 9 §:n 2 momentin mukaisesti 15.11.2026 seurakuntavaalit, jossa vuoden 2027 alusta alkavaksi neli-vuotiskaudeksi valitaan 25 jäsentä Naantalin seurakunnan kirkkovaltuustoon.
Kirkkolain 9 luvun 2 §:n ja 3 §:n mukaan vaalikelpoinen seurakunnan edellä mainittuun luotta-mustoimeen on ehdokas,
1)
joka viimeistään 15.9.2026 on merkitty tämän seurakunnan läsnä olevaksi jäseneksi,
2)
joka on konfirmoitu viimeistään 15.9.2026, ja joka täyttää 18 vuotta viimeistään 15.11.2026
3)
joka on kristillisestä vakaumuksesta tunnettu,
4)
joka ei ole vajaavaltainen
5)
joka on antanut kirjallisen suostumuksensa ehdokkaaksi asettamiseen,
6)
joka ei ole tämän seurakunnan viranhaltija tai työsopimussuhteessa oleva työntekijä.
Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirja liitteineen mainittua vaalia varten on toimitettava 15.9.2026 kello 16.00 mennessä seurakuntatoimistoon, joka on avoinna ma 9-15 ja ti-pe klo 9-13 sekä 15.9.2026 kello 9‒16.00.
Seurakuntatoimiston osoite on: Piispantie 2.
Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjoja liitteineen on saatavana seurakuntatoimistossa ja evl.fi/plus -verkkosivuilta.
Naantali 10.6.2026
Naantalin seurakunnan vaalilautakunnan puolesta
Puheenjohtaja Jyrki Rautiainen
Kuulutus äänioikeutettujen luettelosta
Merimaskun, Naantalin ja Rymättylän seurakunnissa toimitetaan 15.11.2026 seurakuntavaalit, joissa valitaan jäsenet Naantalin seurakunnan kirkkovaltuustoon.
Äänioikeutettujen luettelo on valvonnan alaisena nähtävänä seurakunnan jäsenille kahtena perättäisenä arkipäivänä, keskiviikkona 2.9.2026 kello 10–14 ja torstaina 3.9.2026 kello 15–19 seurakuntatoimistossa, osoite Piispantie 2.
Äänioikeutettujen luetteloon äänioikeutetuiksi on merkitty kaikki viimeistään 15.11.2026
16 vuotta täyttävät kirkon jäsenet, jotka on 15.8.2026 merkitty tämän seurakunnan läsnä oleviksi jäseniksi.
Oikaisuvaatimuksen äänioikeutettujen luettelosta saa tehdä se, joka katsoo, että hänet on oikeudettomasti jätetty pois äänioikeutettujen luettelosta tai että häntä koskeva merkintä on luettelossa virheellinen. Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja jätettävä 7.9.2026 kello 16.00 mennessä seurakuntatoimistoon, osoite Piispantie 2.
Vaalilautakunta käsittelee oikaisuvaatimuksia 1.10.2026 pidettävässä kokouksessaan.
Naantali 10.6.2026
Naantalin seurakunnan vaalilautakunnan puolesta
Puheenjohtaja Jyrki Rautiainen
Ilmoitus Ehdokaslistojen yhdistelmästä
Naantalin, Merimaskun ja Rymättylän seurakunnissa 15.11.2026 toimitettavien seurakuntavaalien ehdokaslistojen yhdistelmä on nähtävänä 25.10.–15.11.2026 seurakunnan verkkosivuilla www.naantalinseurakunta.fi, www.merimaskunseurakunta.fi, www.rymattylanseurakunta.fi sekä seurakuntatoimiston ilmoitustaululla, osoite Piispantie 2, Naantali
Ehdokaslistojen yhdistelmiä on saatavana seurakuntatoimistosta (Piispantie 2, Naantali) sen aukioloaikoina ma klo 9-15, ti-pe klo 9-13. Lisätietoja löytyy myös vaalien verkkosivuilta seurakuntavaalit.fi.
Naantalissa 23.10.2026
Naantalin seurakunnan vaalilautakunnan puolesta
Puheenjohtaja Jyrki Rautiainen
Kuulutus Naantalin seurakunnan ennakkoäänestyksestä
Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa toimitetaan 15.11.2026 seurakuntavaalit, joissa valitaan jäsenet seurakuntien kirkkovaltuustoihin tai seurakuntayhtymiin kuuluvissa seurakunnissa yhteisiin kirkkovaltuustoihin ja seurakuntaneuvostoihin.
Seurakuntavaalien ennakkoäänestys järjestetään:
Naantalin seurakuntakeskus, Piispantie 2, 3.11.–7.11.2026 joka päivä kello 9.00–18.00
Rymättylän kirkko, Taipaleentie, 3.11.–5.11.2026 joka päivä kello 9.00–18.00
Merimaskun seurakuntakoti, Kukolaistentie 36, 3.11.–5.11.2026 joka päivä kello 9.00–18.00
sekä alla olevissa muissa ennakkoäänestyspaikoissa määrättyinä aikoina.
Äänioikeutettu seurakunnan jäsen voi äänestää ennakkoon missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa Suomessa ilmoittautumalla vaalitoimitsijalle ja esittämällä henkilötodistuksensa tai muun riittävän selvityksen henkilöllisyydestään.
Äänestäjällä on oikeus äänestää sen seurakunnan ehdokaslistojen yhdistelmässä olevaa ehdokasta, jossa hänet on 15.8.2026 merkitty läsnä olevaksi seurakunnan jäseneksi sekä äänioikeutettujen luetteloon äänioikeutetuksi (viimeistään 15.11.2026 16 vuotta täyttävä kirkon jäsen). Oman seurakunnan ennakkoäänestyspaikassa äänestäjällä on mahdollisuus tutustua ehdokaslistojen yhdistelmään. Muun seurakunnan ennakkoäänestyspaikassa äänestettäessä äänestäjän on omatoimisesti otettava selvää oman seurakuntansa ehdokkaista. Lisätietoja löytyy vaalien verkkosivuilta seurakuntavaalit.fi.
Ennakkoäänestys järjestetään myös seuraavissa paikoissa:
Naantalin seurakunnan alue
Naantalin lukio ti 3.11. klo 11-12.30
K-supermarket Ukko-Pekka ti 3.11. klo 15-18
Sinervon talo Velkualla ke 4.11. klo 12-14
Livonsaaren Seurantalo ke 4.11. klo 15-17
Birgittakoti ke 4.11. klo 10-12
Maininki palvelutalo to 5.11. klo 13-14.30
K-market Pikku-Kippari to 5.11. klo 15-18
Aurinkosäätiön palvelutalo pe 6.11. klo 10.30-12.30
S-market Naantali pe 6.11. klo 15-18
Prisma Naantali la 7.11. klo 15-18
Rymättylän seurakunnan alue
Sale Rymättylä pe 6.11. klo 9-18 ja la 7.11. klo 9-18
Merimaskun seurakunnan alue
Sale Merimasku pe 6.11. klo 9-18 ja la 7.11. klo 9-18
Äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- tai ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan. Hänen tai valitsemansa henkilön on ilmoitettava kotiäänestyspyyntö vaalilautakunnalle kirjallisesti tai puhelimitse seurakuntatoimistoon viimeistään 30.10.2026 ennen kello 16.00. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja. Kotiäänestykseen ilmoittautumislomakkeita on saatavana seurakuntatoimistosta ja vaalien verkkosivuilta Vaaliasiakirjat - EVL Plus. Tavanomaisten aukioloaikojen lisäksi seurakuntatoimisto on avoinna 30.10.2026 kello 16.00 saakka. Seurakuntatoimiston puhelinnumero on 040 130 8300 ja 040 130 8301.
Naantalissa 23.10.2026
Naantali seurakunnan vaalilautakunnan puolesta
Puheenjohtaja Jyrki Rautiainen