SUMU Big Band tuo tänäkin vuonna tunnelmallisen, hieman perinteisestä poikkeavan, mutta jo perinteeksi muodostuneen lisänsä kauneimpien joululaulujen sarjaan.
Kauneimmat Joululaulut ovat olleet merkittävä osa suomalaista joulua jo yli 50 vuotta. Samalla ne ovat monelle tärkeimpiä adventin ajan tilaisuuksia, joissa voi virittäytyä joulun tunnelmaan ja hakea vastapainoa kaikelle kiireelle. SUMU Big Band toi vuonna 2012 ensimmäisenä suomalaisena big bandina ison viihdeorkesterin jouluisen tunnelman mukaan näihin Suomen Lähetysseuran tilaisuuksiin. Erityisesti Kauneimpia Joululauluja varten SUMUlle teetetyt sovitukset ovat saaneet laajalti kiitosta monipuolisuudestaan ja SUMUn säestämät Kauneimmat Joululaulut ovatkin monelle se tilaisuus, jolla jouluaika oikeasti alkaa.
Annukka Lindberg, Riina Rautakoski.
-
Aikuisille
-
Lähetys- ja avustustyö
-
Musiikki
Linkki avautuu uudessa välilehdessä