Lapsed caicki laolacatt! - Keskiajan sävelmiä, improvisaatiota ja elektroniikkaa

to 20.7. klo 19.00

Naantalin kirkko

Ensemble Gamut! vie kuulijat aikamatkalle keskiajan sävelmien pariin tuoden ne tähän hetkeen improvisaation sekä elektronisten äänimaisemien kautta. Yhtye on luonut oman uniikin soundinsa yhdistämällä elementtejä keskiajan musiikista, suomalaisista kansansävelmistä, improvisaatiosta sekä elektronisista äänimaisemista. Yhtyeen nimi viittaa keskiajan musiikinteoreettiseen järjestelmään, Gamutiin (Guido Arezzolainen). Gamut on myös värisävyjen kokonaisuus, ja "kamu", "kamut" viittaa tietysti suomalaiseen kansanmusiikkiin, sekä kaveruksiin.

Ensemble Gamut! on esiintynyt laajalti niin klubikeikoilla, museoissa, keskiaikaisissa kirkoissa kuin konserttisaleissakin. Yhtye konsertoi maineikkaalla Via Mediaeval -festivaalilla Saksassa syyskuussa 2021 ja teki Hollannin-debyyttinsä Ambigu- konserttisarjassa 2019. Yhtyeen muusikot ovat Aino Peltomaa, laulu, harppu, perkussiot, elektroniikka, Ilkka Heinonen, jouhikko, alttojouhikko, laulu, elektroniikka, Juho Myllylä, nokkahuilut, laulu, elektroniikka.

Konserttiin on vapaa pääsy, käsiohjelma 10e.
  • Aikuisille Aikuisille
  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

Naantalin seurakunta